Kirjoitin tämän eilen illalla, kun sattui jumalallinen väliintulo, olin nimittäin eksynyt kulkemaan vihan ja halveksunnan tietä... Aika henkilökohtainen teksti laitettavaksi tähän blogiin, mutta ei ole syytä haaskata niin mielenkiintoista kokemusta.

Kaivelin vanhoja laatikoita, koska halusin löytää vanhan pentagrammikoruni (ja ala-asteella kirjoittamani "kirjan", Mummo joka muuttui kilpikonnaksi...).
Tuskin olisin sitä korua missään pitänyt, halusin vain muistella sitä elämänvaihetta, jossa olin korua pitänyt. Mahdollisuus siihen, että koru olisi ollut siellä laatikossa, oli todella pieni. Heitin sen varmaan roskiin uskoon tultuani.

Pentagrammin sijasta löysin erään ystävän kirjoittamia kirjeitä kahdeksannelta luokalta. Luin ne ja tiesin, että Jumala oli lähellä. Kirjeistä kuvastui rakkaus, sellainen Jumalan rakkaus, joka kohdistuu ihmiseen toisen ihmisen sisältä. Kirjeessä oli iloa, riemua, rauhaa. Sellaista uskoa, joka ei vaadi teologista tutkimusta ja väittelyä tuekseen. Jumalan antamaa uskoa. Kokemusperäistä uskoa.

Ennen eileniltaista olin alkanut ajatella kuin pahin leipääntynyt kristitty, Raamatulla päähän lyöjä. Minulla oli kasa hienoja todisteita, filosofiaa ja jopa raamatunlauseita tunnustamani opin tukemiseksi.

Nyt muistin, että suurin rakkaus, jota elämässäni olen kokenut, on tullut kristillisestä seurakunnasta. Minusta on välitetty, pidetty huolta, kannettu Jumalan eteen. Ja siellä, missä on tällaista rakkautta, on Jumala. Siellä, missä välitetään myös toisin ajattelevista, siellä on Jumala.

Tajusin, että voin olla rauhassa. Voin olla rauhassa, ilman riitaa ja erimielisyttä, kristittyjen keskellä. Voin olla rauhassa missä vain. Sillä se rakkaus, jonka olen saanut kristityiltä, on todellisuudessa Jumalan rakkautta. Jumalan, joka itse on rakkaus, valo, viisaus. Hän on jokaisen tällä planeetalla (jos on muita asuttuja planeettoja, todennäköisesti niilläkin) asuvan tietoisen olennon johdattaja ja armahtaja.

Ehkä ei ole suunnitelmaa. Ehkä suunnitelma kirjoitetaan tässä ja nyt. Haluan vain sanoa tällä kaikella, että en ole lähdössä mihinkään. Väärässä ei voi olla kuin siinä, jos ei rakasta. Koska sillä lopulla, opeilla ja teologialla, hyvillä todisteilla, ei ole niin väliä.