Olen jo pitkään kypsytellyt ajatusta siitä, miten uskonnonopetus pitäisi kouluissa hoitaa. Tässä ideassa saattaa olla paljonkin aukkoja ja puutteita, mutta uskon, että se on silti esittämisen arvoinen.

Koulujen tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta on keskusteltu paljon, koska siinä on tiettyjä ongelmia. Tämä kirjoitus käsittelee aihetta lähinnä yläasteen ja lukion osalta, tosin ajatusta voi soveltaa myös ala-asteelle.

Tunnustuksellisen uskonnonopetuksen ongelmat

Suurin ongelma nykyisessä uskonnonopetusjärjestelmässä on se, että samassa koulussa on monia eri uskonnonluokkia, jotka on jaettu uskontoon kuulumisen perusteella. Näissä ryhmissä opetetaan asioita hyvin eri tavoilla ja voidaan kysyä, mitkä näistä asioista kuuluvat edes valtion kouluopetuksen piiriin.

Monien uskontokuntien uskonnonopetuksessa käsitellään vain omaa uskontoa oman uskonnon näkökulmasta. Muut uskonnot jätetään käymättä kokonaan, mikä on surullista, sillä koulussa tärkeintä on oppia ymmärtämään ja hyväksymään myös eri tavalla ajattelevia ihmisiä.

Nykyinen uskonnonopetusjärjestelmä ei tue tarpeeksi nuorten kasvamista ja omien mielipiteiden muodostamista. Jos kotona kehotetaan tarkastelemaan asioita vain yhdestä näkökulmasta, on ikävää, jos ei koulussakaan kerrota mitään muista tavoista ajatella ja elää.

Yksi paha ongelma tunnustuksellisuuden mukaan jaetussa uskonnonopetuksessa on se, että se jakaa oppilaita eri ryhmiin myös sosiaalisesti ja henkisesti. Tämä pitää yllä vähemmistössä olevien uskontojen edustajien mielissä olevaa jakoa meihin ja niihin. He saattavat tiedostamattaan ajatella, että me olemme muita parempia, kun meillä on oikeanlaista uskonnonopetusta. Tämä lisää ehkä yhteenkuuluvuutta tietynuskoisten ihmisten välillä, mutta ei luokkahenkeä ja yhteisöllisyyttä koulussa.

Kaikille yhteinen oppiaine

Ratkaisu näihin ongelmiin on yksinkertainen. Poistetaan kouluista tunnustuksellinen uskonnonopetus ja otetaan tilalle kaikille yhteinen ja pakollinen aine, uskonto. Tähän pääseminen on toki vaikeaa, nykytilanteessa ehkä jopa lähes mahdotonta, mutta ehkä tulevaisuudessa tähän voidaan päästä.

Mitä sitten pitäisi käsitellä tässä kaikille pakollisessa uskonnonopetuksessa? Kaikkein tärkeintä on käsitellä neutraalisti eri uskontoja, mitä niissä ajatellaan, miksi niin ajatellaan ja miten uskonto on syntynyt. Tämä antaa oppilaille paljon eväitä oman elämänkatsomuksen muodostamiseen ja erilaisten ihmisten kanssa toimimiseen. Kristinuskon opetuksessa voisi käsitellä sitä, miten kristinusko on vaikuttanut Suomen kulttuuriin ja lakiin. Etiikkaa on myös tärkeä käsitellä.


Hartaudet koulussa

Kysymys uskonnollisista hartauksista ja päivänavauksista koulussa on vaikea, sillä siihen on niin monta näkökulmaa. Hartauksien hyödyllisyys vaihtelee myös tietyn koulun oppilaiden, opettajien ja hartauksien järjestämisen perusteella. Jos suuri osa oppilaista on evankelis-luterilaisia eivätkä muiden uskontojen edustajat ole hyvin voimakkaasti sitä vastaan, hartaudet voidaan hyväksyä. Toisessa koulussa, jossa on paljon maahanmuuttajia ja pieniin uskonnollisiin ryhmiin kuuluvia ihmisiä, hartaudet saattavat aiheuttaa harmia.

Tärkein asia koulun uskonnonopetuksessa ja hartauksissa on se, että asioista ei saa puhua niin, että puhe ahdistaa oppilaita tai aiheuttaa muita negatiivisia tunteita. Päivänavauksen pitäisi olla positiivinen, yhteishenkeä luova asia, ei pelottelu- ja käännytystilaisuus.