From Pokemon the First Movie:

"Minä en syntynyt pokemoniksi, minut tehtiin. Vastaan siis itse itsestäni."

Näin sanoo MewTwo, maailman mahtavin Pokemon, joka luotiin laboratoriossa parantelemalla muinaisen Mew-pokemonin DNA:ta.

(Harrastukseni on katsella vanhoja VHS-videoita samalla kun juoksen Wii Fitissä ja varoitan nyt aluksi, että tämä posti ei sisällä valmiita mielipiteitä, vaan pohdintaa ja muutenkin asioiden yhdistely toisiinsa voi olla hieman erikoista.)

Miksi MewTwo:lle on tärkeää se, että hän ei syntynyt, vaan hänet tehtiin? Osittain siksi, ettei hän syntynyt rakastavien Pokemon-vanhempien (...) lapseksi, vaan hänet luotiin kokeena laboratoriossa, eikä hänelle annettu arvoa yksilönä. Toinen seikka on filosofinen ongelma: voiko tarkasti suunniteltu ja rakennettu olento olla lapsi?

Nykyään tai ainakin lähitulevaisuudessa on mahdollista muutella ihmisen geenejä haluttuun suuntaan. Mutta kyse ei ole varsinaisesta luomisesta. Jos ihminen suunnittelee ja toteuttaa taideteoksen tai koneen, siitä ei millään voi tulla hänen  lastaan, koska se ei ole samaa ainetta eikä sillä ole samoja geenejä kuin hänellä. Mielestäni tämän ongelman voi filosofisesti ulottaa koskemaan myös Jumalaa.

Jos Jumala on suunnitellut ja rakentanut meistä jokaisen, voimme olla hänen lapsiaan vain adoption kautta, mikä tietenkin kristinuskon ajattelun mukaista. Mutta "biologisesti" sielummekin olisivat vain Jumalan rakentamia koneita tai taideteoksia.

Näitä kahta asiaa kai tarkoitetaan, kun sanotaan, että ihminen on Jumalan lapsi: sitä, että Jumala on suunnitellut ja luonut hänet ja sitä, että Jeesuksen kautta Jumala on adoptoinut meidät.

Uskosta, että Jumala on tarkkaan suunnitellut ja tarkoittanut juuri minut, saa monenlaista lohtua: oma luonne ja heikkoudet tuntuvat tarkoitukselliselta, omalle elämälle on olemassa selvä tarkoitus, voi hyväksyä itsensä, että tällainen minä olen.

Kun ajattelen tällaista uskoa, siitä nousee myös paljon sellaista, mitä en voi hyväksyä. Että Jumala olisi luonut ihmiselle kyvyn kärsiä. Vaikka paratiisissa, joka myytin mukaan oli ihmisen ensimmäinen asuinpaikka, ei olisikaan ollut kärsimystä, kyky kärsiä olisi ihmisessä. Ja Jumala loisi tämän kyvyn uudelleen ja uudelleen jokaiseen ihmislapseen, jopa niihin, joiden koko lyhyt elämä tulee olemaan kärsimystä. Tästä seuraa myös se, että Jumala olisi luonut ihmiselle kyvyn tehdä pahaa. Vaikka kaikki selitettäisiinkin syntiinlankeemuksella, Jumalan olisi silti täytynyt luoda ihmiseen kyky langeta syntiin. Jos siis ihmislaji ja jokainen yksilö olemme tarkkaan suunniteltuja koneita, "lapsia".

Tästä seuraa myös minua luultavasti ikuisesti eniten kiusaava filosofinen ongelma: Emme ole valinneet syntyvämme ja olevamme olemassa. Miten Jumalallakaan (joka on hyvä,  armollinen ja oikeudenmukainen) olisi oikeutta luoda tietoinen ja kärsimykseen kykenevä olento, jos tämä ei itse ole koskaan halunnut syntyä?

Nikaian uskontunnustuksessa sanotaan: "Ja yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan poikaan ja Isästä ennen kaikkia aikoja syntyneeseen. Jumalaan Jumalasta, valoon valosta, tosi Jumalaan tosi Jumalasta. Syntyneeseen, ei luotuun, yhtä olemusta Isän kanssa, jonka kautta kaikki on luotu."

Olen niinkin radikaali, että laajennan tämän, mikä koskee Jeesusta, meihin ihmisiin. Ehkä olemme syntyneet Jumalasta ikuisuudessa, ikuisiksi ja omanlaisiksemme olennoiksi. Ehkä paha on sitä, ettei Jumalan valo tartu meihin, ei heijastu meistä, mutta niin ei ole tarkoitettu, koska meillä ei ole yhtä tarkoitusta.

Eikö Jumala sitten ole kaikkivaltias? Jumala on kaikkialla, kaikessa hyvässä pahankin keskellä. Jumala on yhteys meidän kaikkien ihmisten (ja muiden tietoisten olentojen) välillä.

Ihminen ja maailma ovat Jumalan unta.